Kantoketjun elinikä vaikuttuu monien tekijöiden vuoksi niin, että tarkka kiinteä kesto on vaikea määrittää.
Katsoo materiaalin omia ominaisuuksia, otetaan polypropyleeni (PP) esimerkiksi. Idealitilanteessa sisällä se voi säilyttää hyvän suorituskyvyn useita vuosia. Polypropyleenilla on suhteellisen hyvä kemiallinen vakaus. Normaaleja sisätilan lämpö- ja kosteushumoreita sekä suojatessaan suorasta auringonvalosta kantoketju ei helposti käy kemiallisia muutoksia, ja sen elinikä saattaa olla 5-10 vuotta tai vielä pidempään. Tällaisessa ympäristössä se voi jatkuvasti ja vakaasti suorittaa sidontaansa, jota käytetään yleisten tavaroitten kiinnitykseen, kuten pienten elektroniikkatuotteiden ja jokapäiväisten tarvikkeiden pakkaamiseen.
Polyesteri- (PET) sidonta, joka on vahvempi ja ikääntymisen vastustavampi, usein kestää pidempään sopivissa ympäristöissä. Erityisesti tilanteissa, joissa pitkittäinen varastointi on tarpeen, kuten suurten laitteiden ja teollisten materiaalien pakkaamisessa, polyesteri-sidonta voi vastustaa ympäristötekijöiden vaikutuksia, ja sen elinikä saattaa olla noin 10 vuotta tai edes ylittää tämän ajan joidenkin olosuhteiden alla.
Kuitenkin ympäristötekijät vaikuttavat merkittävästi muovisten siimenten kestoon. Ulkoilmissa ultraviolettisäteily (UV) auringonvalosta on tärkeä tekijä, joka lyhentää siimien elinaikaa. UV-säteily voi käynnistää foto-oxidatiivisia reaktioita muovissa, mikä johtaa siihen, että siimet vanhenevat ja muuttuvat haurasiksi. Polypropyleenisiimien kohdalla pitkäkestoinen auringonvalon altistuminen saattaa aiheuttaa huomattavaa ikääntymistä noin 1–2 vuodessa, kuten värisuojien keltuessa, vahvuuden heikkenemisessä ja jopa murtumisessa. Vaikka polyesteerisiimet ovat suhteellisen vastustuskykyisempiä UV-säteilyä kohtaan, niiden suorituskyky saattaa alkaa heikentyä noin 3–5 vuoden kuluttua pitkästä altistumisesta voimakkailta ulkovaloille.
Ilmankosteus on myös tärkeä tekijä. Jos sidonta pidetään korkeassa ilmankosteudessa pitkään ajanjaksoa tai se tulee suoraan juoksemaan veden kanssa, polypropyleenisiivin voi kärsiä hydrolyysistä, mikä aiheuttaa sen molekyylien ketjujen murtumisen ja vahvuuden heikkenemisen. Tässä tapauksessa se voi menettää tehokkaan sitovaisuutensa muutamaan kuukauteen tai noin vuoteen. Polyleesteerisiivillä on hieman parempi kestokyky kosteissa ympäristöissä, mutta jos se jää vesissä pitkään, sekin vahingoittuu, ja sen elinikä lyhenee huomattavasti.
Lisäksi siivin kantama kuormitus ja käyttötaajuus vaikuttavat myös sen elinajoon. Jos sitä käytetään usein raskaiden tavaroiden sitomiseen ja se altistuu usein merkittäville venymävoimille, sekä polypropyleenisiivin että polyleesteerisiivin kulostuu ja väsymispiirteet ilmaantuvat nopeammin, ja niiden elinikä saattaa olla vain puolet tai jopa vähemmän kuin normaalisti.
